Kullakin kansalla oma jumala?

Niihin aikoihin, kun nykyisin käytössä oleva Kirkkoraamattu 1992 valmistui, toimittaja heitti radiossa kysymyksen: Ovatko Qumranin tekstilöydöt vaikuttaneet tähän käännöstyöhön ja missä määrin? Käännöskomitean edustaja (ehkä Nikolainen) vastasi tähän tapaan: Ei paljoakaan, oikeastaan ainoa kohta, johon se on suoraan vaikuttanut on Deut 32:8. Tässä tämä teksti vanhan ja uuden käännöksen mukaan:

Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan. - Deut 32:8 KR 1938
Kun Korkein jakoi kansoille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat ja kullekin oman jumalan. - Deut 32:8 KR 1992

Vanhan Raamattuni marginaaliin olen silloin tehnyt tämmöisen merkinnän: "Qumran: Maat on jaettu Jumalan poikien lukumäärien mukaan." Kyse olisi siis siitä, että Deut 32:8 sisältää jonkun sanan tai ilmaisun, jonka oikeasta lukutavasta ei oltu täysin varmoja ennen Qumranin löytöjä. Tunnollisten kääntäjien velvollisuus on ottaa huomioon uusin tietämys.

KR 1992 on varustanut kyseisen kohdan tämmöisellä alanootilla:

Käännös "kullekin oman jumalan", sanatarkasti "Jumalan poikien luvun mukaan", tukeutuu Qumranin tekstin ja kreikankielisen Septuaginta-käännöksen lukutapaan. Osa Septuagintan käsikirjoituksista kääntää "Jumalan enkelien luvun mukaan". Hepreankielisen tekstin myöhempi lukutapa on "israelilaisten luvun mukaan".

Vanhin tuntemamme VT:n masoreettinen käsikirjoitus Leningradin koodeksi on vuodelta 1008 tai 1009 jKr, vastaavasti kyseinen Qumranin teksti (4Q37), joka liittyy Deuteronomiumin kommentaariin, noin 50 jKr. Qumranin teksti on siis lähes 1000 vuotta vanhempi kuin vanhin tunnettu masoreettinen teksti. Tässä tapauksessa eräät Septuagintan versiot tukevat Qumranin lukutapaa, vaikka Qumran ja Septuaginta ovat toisistaan riippumattomia. Mutta yksistään Septuagintan perusteella korjausta ei uskallettu tehdä.

Qumranissa harjoitettiin laajaa kirjallista toimintaa. Siellä kopioitiin VT:n tekstejä sekä laadittiin niihin kommentaareja. He myös laativat täysin uusia kirjoituksia. Mutta rajalinjat näiden välillä pidettiin selvinä, ts. niitä ei hämärretty tai sotkettu. Mainittu 4Q37 kuuluu Deuteronomiumin kommentaariin.

Paavalilla mahdollisesti oli tämä teksti mielessään, kun hän puhui Areiopagilla (Ap.t. 17:26). Mutta UT ei lainaa Deut 32:8:aa. Sen sijaan useat varhaiset kirkkoisät lainaavat tätä tekstiä ja noudattavat Septuagintan lukutapaa (esim. Klemens Roomalainen (k. 101) kirjeessä korinttilaisille, 29; Irenaeus (130 - 202), Adversus Haereses III 12,9; Klemens Aleksandrialainen (n. 150 - n. 211/216), Stromata VII 2; Origenes (n. 185 - 254), De Principiis I 5,2; Contra Celsum IV 8; V 29).

Pyhä Anselm Canterburylainen (1033/1034 - 1109) tuntee molemmat lukutavat (masoreettisen ja Septuagintan) ja pohdiskelee siitä syntyvää teologista ongelmaa teoksessaan Jumala ihmiseksi I 18.

Deut 32:8 heijastelee syntyaikansa monolatrista käsitystä: on paljon jumalia, kullakin kansalla omansa, mutta Israelissa palvotaan Jahvea. Jyrkkää monoteismia ei vielä silloin tunnettu, mutta sitä kohti oltiin hyvää vauhtia menossa. Se, että kansoilla oli omat jumalansa, ilmenee VT:sta muutenkin.

"Jumalan pojat" on epäilemättä alkuperäinen lukutapa, mutta masoreettinen teksti ja Septuaginta ovat kumpikin tulkinneet sitä eri tavoin. Masoreettinen teksti olettaa, että ilmaus "Jumalan pojat" viittaa Israeliin (vrt Hoos 1); Septuaginta olettaa, että ilmaus viittaa enkelien taivaalliseen kokoontumiseen (Ps 29:1; 89:6; 82:1,6). Näin ollen Herra delegoi kansojen hallinnan enkeliarmeijoilleen (vrt Dan 10:13-21), mutta itselleen hän varasi Israelin, jota hän hallitsee suoraan.

***

Patriarkkakertomuksissa tulee esille monia jumalien nimiä, ymmärtääkseni paikallisia jumalia, mm. Korkein (El Eljon), Kaikkivaltias (El Shaddaj), lisäksi El, Elohim jne. Jahvekin varsin suuressa määrin "kiinnittyy" Siinain vuoreen ja ukkoseen – varsinkin Exoduksen mukaan. Kertomukseen Jaakobin painista Jabbok-virran varrella (Gen 32:23-32) mahdollisesti liittyy ajatus tai muistuma joenjumalasta, joka Jaakobin on voitettava päästäkseen joen toiselle puolelle.

Korkein (El Eljon) esiintyy myös siinä yhteydessä, kun Abram tapaa Melkisedekin, joka osoittautuu El Eljonin papiksi (Gen 14:18-22). Myös Num 24:16 sekä Deut 33:12 viittaavat Korkeimpaan. Korkein on löytänyt tiensä myös Danielin kirjaan (Dan 4:14).

Mies, jota vaivasi Legioona-demoni, puhutteli pakanallisella alueella Jeesusta Korkeimman Jumalan pojaksi (Luuk 8:28). Demoni tunnistaa ja tunnustaa Jeesuksen Korkeimman edustajaksi ja on valmis alistumaan. Filippiläinen orjatyttö, jossa oli tietäjähenki, huuteli Paavalin ja Silaksen perään: "Nämä miehet ovat Korkeimman Jumalan palvelijoita..." (Ap.t. 16:17). Tämä ärsytti Paavalia, niinpä hän ajoi tytöstä tietäjähengen pois.

***

Näiden jumalien voimasuhteet vaihtelivat vallitsevien yhteiskunnallisten olosuhteiden mukaan. Ne kyllä kilpailivat keskenään, mutta eivät olleet hierarkkisesti järjestäytyneitä. Tässä esillä olevassa tapauksessa Korkein oli ehkä niskan päällä.

KR 1992:n noudattamaa lukutapaa seuraavat myös seuraavat uudemmat käännökset:

* New Living Translation: ... he established the boundaries of the peoples according to the number in his heavenly court.
* NET Bible: ... he set the boundaries of the peoples, according to the number of the heavenly assembly.
* Bibel 2000: ... när han fördelade deras områden efter gudasönernas antal,

Muinaisten israelilaisten käsitys Jumalasta siis kehittyi aikojen saatossa. Vanhan testamentin aikana beduiinit asettuivat paikoilleen ja ryhtyivät viljelemään maata. Vähitellen syntyi kaupunkeja. Nämä muutokset vaikuttivat uskontoon ja käsityksiin Jumalasta. Jumalakuva kehittyy Vanhan testamentin sisällä kohti jyrkkää monoteismia, yksijumalaisuutta.

Kauko Puottula